Minusta

Kasvoin maalla. Lapsuuteen kuuluivat majat, peltotyöt, polkupyörän hitsailu ja kaikenlainen rakentelu. Jos jotain tarvittiin, sitä saattoi yrittää tehdä itse. Eikä kaikkea tarvinnut edes tarvita, jotta sitä kannatti kokeilla.

Tämä tapa ajatella ei ole oikeastaan muuttunut. Nykyisin majan tilalla voi olla ohjelma, tekoälyjärjestelmä tai elektroniikkaprojekti. Perusajatus on edelleen sama: haluan selvittää, miten jokin tehdään.

Ensimmäinen tietokoneeni oli Amiga 500. Aluksi sillä tuli lähinnä pelattua, mutta kokeilin myös ohjelmointia, vaikka en vielä kunnolla ymmärtänyt, mitä olin tekemässä. Yläasteella ja lukiossa Pascal ja QBasic avasivat asiaa uudella tavalla.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistoon. Opiskelija-asunnossa oli vuonna 2000 sadan megabitin tietoliikenneyhteys. Siihen aikaan se tuntui melkoiselta tulevaisuudelta.

Vuonna 2004 muutin Ouluun ja jatkoin opintoja Oulun yliopistossa.

Opiskeluaikaan mahtui paljon muutakin kuin luentoja. Olin aktiivisesti mukana ainejärjestötoiminnassa, ja vuonna 2009 toimin sekä Blankon puheenjohtajana että Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.

Tekemistä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Vuoden päättyessä olin ajanut itseni niin loppuun, että uuvuin.

Myöhemmin päädyin opiskelemaan insinööriksi Oulun ammattikorkeakouluun. Opinnot sujuivat erinomaisesti, osittain siksi, että kilpailimme toisen aikuisopiskelijan kanssa siitä, kumpi saisi parempia arvosanoja.

Kilpailu oli ilmeisen tehokas opiskelumotivaation lähde.

Opintojen aikana työskentelin Android-ohjelmoinnin parissa ja niiden jälkeen Oamkissa projektityöntekijänä. Lopulta päädyin lehtoriksi.

Vaimoni on opettaja, ja hän kannusti minua hakemaan lehtoriksi. Olisi mukavaa, jos meillä olisi yhteiset lomat.

Aluksi mietin vakavasti, olisiko minusta opettajaksi. En epäillyt sitä, ettenkö osaisi opetettavia asioita, vaan sitä, osaisinko selittää ne niin, että muutkin ymmärtäisivät. On aivan eri asia ymmärtää jotain itse kuin saada toinen ihminen ymmärtämään saman asian.

Sittemmin olen huomannut, että opettaminen sopii minulle aika hyvin. Saan perehtyä kiinnostaviin asioihin, kokeilla niitä itse ja kertoa muille, mitä olen oppinut. Ja yhteiset lomatkin ovat edelleen mukava asia.

Helsingissä opiskellessani tutustuin eteläpohjalaiseen Tuukkaan. Hän totesi joskus suunnilleen, ettei sillä ole niin väliä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän itse tietää, mitä hän on.

En tiedä, muistaisiko Tuukka itse koko keskustelua tai edes minua. Minulle siitä jäi kuitenkin ajatus, että muiden käsitys minusta ei lopulta ole kovin tärkeä, jos itse tiedän, kuka olen ja mitä teen.

Saatan vaikuttaa ensiksi melko hiljaiselta tolvanalta. Se ei oikeastaan haittaa minua, ja on osittain jopa tietoinen valinta.

En koe kovin suurta tarvetta näyttää ulospäin fiksummalta, osaavammalta tai tärkeämmältä kuin olen. Enkä kyllä edes välttämättä niin fiksulta, osaavalta ja tärkeältä kuin oikeasti olen.

Siinä on myös etunsa. Jos ihmiset eivät odota minulta erityisen paljon, saan yleensä olla rauhassa ja tehdä asioita omalla tavallani.

Kun myöhemmin käy ilmi, etten ehkä ollutkaan aivan sellainen kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää, jäljelle jää vielä yksi mukava asia: he eivät edelleenkään tiedä, mihin kaikkeen muuhun pystyn.

Tosin en tiedä itsekään. Olen jo vuosikymmeniä sitten lopettanut miettimästä, mihin pystyn ja mihin en. Joskus asiat onnistuvat ja joskus eivät. Miksi edes yrittäisin määritellä omia rajojani etukäteen?

Kun saan uuden idean, ensimmäinen kysymykseni ei yleensä ole, onko se mahdollista. Mietin, miten sen voisi tehdä. Jos en keksi ratkaisua, oletan mieluummin, etten vielä tiedä tarpeeksi, kuin että asia olisi mahdoton.

Se ei tarkoita, että jokainen ideani olisi hyvä tai edes järkevä. Niitä syntyy vain huomattavasti nopeammin kuin ehdin toteuttaa.

Kaikkea ei tarvitse osata. Sen kyllä oppii tehdessä.

Elän.

Teen pihatöitä, korjaan taloa ja rakennan kaikenlaista tarpeellista ja välillä vähemmän tarpeellista. Viime kesänä rakensin vajan. Käyn huutokaupoissa katsomassa, mitä kiinnostavaa muut ihmiset ovat päättäneet luovuttaa seuraavalle omistajalle. Joskus pyöräilenkin, joskin sen verran harvoin, ettei siitä ehkä kannata rakentaa urheilullista henkilökuvaa.

Vaimo, lapset, sukulaiset, ystävät ja muu lähipiiri ovat tärkeimmät.

Sitten tulee pitkä väli.

Tietokone, Jaguar, Omega-kello, taskulaskimet ja muut insinöörilaitteet. Järjestystä jälkimmäisen ryhmän sisällä ei ole tarpeen julkistaa.

Olen ollut niin kofeiiniriippuvainen, että join kahvia puolen litran tuopista. Kahvituoppi saattoi tulla mukaan jopa saunaan.

Pidän satunnaisista kohtaamisista esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla. Kuuntelen mielelläni tuntemattomien ihmisten elämäntarinoita.

Käytän 65-tuumaista 8K-televisiota tietokoneen näyttönä.

Olen keräillyt postimerkkejä, kolikoita, kelloja ja sarjakuvia. Nykyään keräilen niiden lisäksi keskeneräisiä projekteja.

Ajattelen, että asioista maksetaan aina jollakin: ajalla, rahalla tai hermoilla. Jos jotain käyttää jatkuvasti, siitä kannattaa usein maksaa rahalla, jotta säästää aikaa ja hermoja. Jos taas jotain tarvitsee vain harvoin, voi aivan hyvin maksaa ajalla tai hermoilla rahan sijaan.

Siksi työpöytääni varten hankin sähköpöydän rungon ja suurimman löytämäni tammilevyn. Elokuvia varten on videotykki ja kunnollinen äänentoisto, ja kahvin valmistukseenkin on oma koneensa.

Laadukkaissa laitteissa on sekin hyvä puoli, että jos niistä meinaa aika jättää, tilanteen voi monesti vielä pelastaa kolvilla ja ruuvimeisselillä. Edullisemman ja huonosti korjattavan laitteen kohdalla taas saattaa olla sama nakata entinen kaatopaikalle ja hakea uusi samalla reissulla.

Kaikesta ei tarvitse maksaa paljon. Mutta niihin asioihin, joita käyttää jatkuvasti, kannattaa panostaa.

Haluan tutkia, rakentaa, kokeilla ja oppia asioita, joista osaa ei ehkä ole vielä edes olemassa. Haluan nähdä, millaisia mahdollisuuksia esimerkiksi tekoäly ja myöhemmin kvanttilaskenta avaavat.

Aion päästä Time-lehden kanteen. Saavutus, jolla sinne päädyn, on vielä keksimättä. Mutta sinne minä päädyn — ellei sitten matkan varrella tule vastaan jotain vielä kiinnostavampaa.