Kristian Ratia
Opetus
Olen lehtori Oulun ammattikorkeakoulussa. Opetan muun muassa ohjelmointia, tietokantoja, lohkoketjuteknologioita ja verkkonäkyvyyttä sekä ohjaan projekteja ja opinnäytetöitä.
Tällä sivulla
Pidän siitä, että saan opetella uusia asioita, kokeilla niitä itse ja kertoa sitten muille, mitä olen ymmärtänyt. Opettamisessa on kuitenkin oma vaikeutensa: on aivan eri asia osata jotain kuin selittää se toiselle.
Olen aina opiskelijan puolella
Saatan tehdä virheitä luennoilla, harjoituksissa tai tenteissä. Mutta yhdestä asiasta pidän huolen: minun virheeni eivät saa kostautua opiskelijoille.
Jos olen laatinut epäselvän tenttikysymyksen tai harjoituksen, ongelmaa ei ratkaista opiskelijan kustannuksella. Joskus se tarkoittaa sitä, että kaikki saavat kyseisestä tehtävästä täydet pisteet.
Koen, että opiskelijat ovat kursseillani minun vastuullani ja tavallaan myös suojeluksessani. Minun tehtäväni ei ole vain opettaa ja arvioida heidän osaamistaan, vaan myös huolehtia siitä, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti.
Opiskelijan oikeusturva on minulle niin tärkeä asia, että olen valmis tarvittaessa vaarantamaan vaikka oman urani sen puolustamiseksi.
Se ei tarkoita, että kaikesta pitäisi päästä helpolla. Arvioinnin on oltava oikeudenmukaista ja samojen periaatteiden on koskettava kaikkia.
Minun virheeni ovat minun vastuullani. Opiskelijan virheet ovat luonnollisesti opiskelijan vastuulla.
Parasta opettamisessa
Parasta on se, kun saan opiskelijan ymmärtämään oman arvonsa ja sen, että hän osaa jo paljon enemmän kuin itse kuvittelee.
Haluan opiskelijoiden myös huomaavan, ettei tässä maailmassa kukaan muukaan kaikkea osaa tai ymmärrä. Työelämässäkin on aivan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat jatkuvasti selvittämään asioita, joita eivät vielä osaa.
Ei siis tarvitse odottaa, että tietää ja hallitsee kaiken, ennen kuin uskaltaa hakea töitä. Riittää, että osaa jotain, on valmis oppimaan lisää ja uskaltaa yrittää.
Erityisen hienoa on, jos opiskelija, joka on aiemmin epäillyt omia kykyjään, alkaa itsekin nähdä, mihin kaikkeen hän voisi pystyä.
Opiskelu on työtä
Haluan opiskelijoiden ymmärtävän, että opiskelu on raskasta työtä. Sen tarkoitus ei ole vain suorittaa kursseja ja kerätä opintopisteitä, vaan rakentaa perusta, jonka varassa pärjää myöhemmin työelämässä.
Erityisen tärkeää on oppia oppimaan. Teknologiat kehittyvät, uusia ohjelmointikieliä ja työkaluja tulee käyttöön, ja osa nykyisistä ratkaisuista vanhenee. Siksi tärkeintä ei ole hallita vain tämän päivän työkaluja, vaan ymmärtää niiden taustalla olevat periaatteet, osata selvittää asioita itse ja omaksua uutta.
Opintojen alkuvaiheessa rakennetaan perustukset kaikelle myöhemmälle. Jos silloin oikaisee eikä opettele asioita kunnolla, myöhemmät opinnot muuttuvat huomattavasti vaikeammiksi.
En ajattele, että kaikkien pitäisi tavoitella pelkkiä viitosia. Tärkeämpää on, ettei tyydy vain pääsemään kursseista läpi, vaan yrittää oikeasti ymmärtää, mitä opiskelee. Tutkintotodistuksen lisäksi tarvitaan osaamista, jonka voi osoittaa käytännössä.
Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä
Tekoälyä kannattaa ehdottomasti käyttää opiskelussa. Sen avulla voi selvittää asioita, saada selityksiä vaikeisiin käsitteisiin, etsiä virheitä omasta koodista ja oppia nopeammin.
Mutta jos opiskelija käyttää tekoälyä vain siihen, että saa kurssit läpi oppimatta itse mitään, herää kysymys: miksi työnantaja palkkaisi hänet tekemään työtä, jonka tekoälykin osaa tehdä?
Siksi perusteet on pakko osata. Jos ei itse ymmärrä asiaa, ei välttämättä osaa kysyä tekoälyltä oikeita kysymyksiä eikä varsinkaan arvioida, ovatko sen antamat vastaukset järkeviä tai oikein.
Tekoäly voi kirjoittaa ohjelmakoodia, mutta jonkun täytyy ymmärtää, mitä ohjelman pitäisi tehdä, miten sen toiminta varmistetaan ja mitä tehdään silloin, kun jokin menee pieleen. Tekoäly ei myöskään ota vastuuta siitä, että lopputulos toimii oikein.
Jos tekoäly tekee kaiken ajattelun puolestasi, et opi ajattelemaan. Jos käytät sitä oman ajattelusi tukena, voit oppia huomattavasti enemmän.
Myös opettaja oppii
Lähes jokainen ensimmäistä kertaa pitämäni kurssi on opettanut minulle jotain siitä, mitä en osannut etukäteen ottaa huomioon. Jos materiaalit ovat valmiit, ne eivät välttämättä tunnu omilta. Jos teen ne itse, en aluksi tiedä, kuinka kauan jonkin asian selittämiseen todella menee.
Yhdestä asiasta voin kuitenkin olla varma: jos minä ymmärrän tehtävänannon yhdellä tavalla, joku opiskelijoista ymmärtää sen aivan toisella tavalla. Ja joskus opiskelijan tulkinta on aivan yhtä perusteltu kuin omani.
Silloin ongelma on tehtävänannossa, ei opiskelijassa. Sama koskee tiedottamista. Se, että olen kertonut jotain luennolla tai kirjoittanut Moodleen, ei vielä takaa, että viesti on tavoittanut kaikki tai että se on ymmärretty tarkoittamallani tavalla.
Tämä ei poista opiskelijan vastuuta seurata ohjeita. Mutta minun tehtäväni on tehdä niistä mahdollisimman selkeitä.
Olen oppinut, ettei tehtävänanto ole selkeä vain siksi, että minä ymmärrän sen. Eikä asia ole tullut ymmärretyksi vain siksi, että minä olen sen kertonut.
Ihmisen koko elämä
Yksi suurimmista yllätyksistä lehtorin työssä on ollut se, miten monella tavalla siinä kohtaa ihmisen elämän.
Opiskelijat eivät vain käy luennoilla, tee harjoituksia ja suorita tutkintoja. He rakastuvat, menevät naimisiin, saavat lapsia, eroavat, sairastuvat ja kokevat kaikenlaista, mitä elämään kuuluu.
Ja joskus opiskelija kuolee.
En ollut ennen opettajaksi ryhtymistä ajatellut, että tässä työssä joutuu kohtaamaan myös tällaisia asioita. Opiskelijat tulevat ja menevät, mutta heidän elämänsä eivät pysähdy siksi aikaa, kun he opiskelevat.
Se on saanut minut ymmärtämään entistä paremmin, ettei opiskelija ole vain nimi osallistujalistassa tai rivi opintorekisterissä. Hän on ihminen, jolla on kokonainen elämä opintojen ulkopuolella.
Ja joskus se elämä on paljon tärkeämpää kuin yksikään kurssi.
